Miten voikaan tulla hyvälle tuulelle yhdestä pienestä rinkulasta? Kävin eilen vihdoin hakemassa kihlasormukseni kultasepältä. Sain sen oikeastaan harjoituskäyttöön jo pari viikkoa sitten mutta se kiristi sen verran ikävästi, että sitä oli hieman suurennettava.
Kyseessä on siis perinteinen valkokultainen puolipyöreä sormus ilman timangeja tai muuta blingiä. Kävimme valkkaamassa sormukset Sulhon kanssa yhdessä ja vaikka alun perin haaveilin flakasta ei mikään kokeilemistani oikein istunut sormeen. Tähän malliin on todennäköisesti myös helpompi sovittaa vihkisormus.
Paljastettakoon tässä nyt sen verran, ettei sormuksia ostettu Suomesta ja oli kyllä aika työn takana yrittää koruliikkeissä selittää mitä haluamme. Ilmeisesti täälläpäin ei ole tapana hankkia kihloja sekä miehelle että naiselle. Lisäksi jotkut myyjät yrittivät sovittaa Sulhon sormusta oikeaan nimettömään, mikä herätti hieman hämmennystä. Onneksi osuimme lopulta liikkeeseen, jossa toiveemme meni perille. Sattui niin mukavasti, että herra kultaseppä vielä valmisti sormukset omin kätösin, joten saimme prikulleen mitä pyysimme.
Nyt voikin sitten alkaa pohdiskella seuraavaa rinkulaa. Timantit ovat ikuisia ja tytön parhaita ystäviä mutta en oikein välitä niistä. Olen katsellut Kalevalan mallistoa ja siellä onkin pari ihan ok vaihtoehtoa mutta ei oikein mitään sellaista, jonka haluaisin välttämättä sormeeni loppuelämäkseni. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin teettää sormus mutta sitä varten pitäisi sitten olla joku idea siitä, mitä haluaa...
Ei minunkaan! En ymmärrä miksi sormuksissa pitäisi olla 101 kiveä? Saako siitä jotenkin rikkaan tai paremman vaikutelman? Paskanmarjat. Minulla on musta kihlasormus ilman kiviä ja muutaman ihmisen mielestä se ei ole "oikea kihlasormus". Sama se, minulle maailman tärkein koru ja miehelläni on samanlainen. En edes omista keltakultaisia koruja muutenkaan, että se niistä perinteistä sitten. :)
VastaaPoistaTimantit on ikuisia, sanotaan mutta luulen, että niitä valitaan kyllä enemmänkin juuri shown takia. En toki paheksu, tykkään kyllä pienestä (ja välillä isommasta) blingistä itsekin mutta en ole vielä törmännyt timangirinkulaan, jonka haluaisin sormeeni päivittäiseen käyttöön.
PoistaOnpas kyllä otsaa ihmisillä tulla kommentoimaan kihlaasi tuolla tavalla. Sinähän se sormusta päivittäin katselet, eivät muut... :)