Pukuhuolesi kaikki heitä

Miten voikaan yksi mekko tehdä naisen näin onnelliseksi? Pääsin eilen vihdoin ja viimein sovittamaan sitä ainutta oikeaa ihan oikeassa koossa ja sehän istui kuin hansikas. Töpöjalkojani varten sitä pitää toki lyhentää ja liikkumisen helpottamiseksi helmaan tehdä nostot mutta muita muokkauksia ei tarvita.  

 

About ainoa julkaisukelpoinen kuva sovituksesta sulhovaaran takia ja tietekin armottoman derppailun ohella näyttää siltä, että olisin about alasti. Nice!

Huomaa muuten tuosta kuvasta aika hyvin, että kärsin ihan järkyttävästä bad hair daysta. Note to self: varaa aika kampaajalle asap!

Samalla reissulla käytiin myös sovittamassa pukua tai siis shakettia Sulholle ja tällä kertaa liikkeestä löytyi onneksi valmiina riittävän pitkät ja oikean malliset housut. Plastronin kanssa olikin sitten taas oma säätämisensä mutta päädyttiin lopulta teetättämään sellainen, jotta saadaan juuri oikean värinen ja mallinen rätti miehelle kaulaan. Jääpähän Sulhollekin sitten joku muisto hääpäivästä - jos ei esim. vaimoa lasketa mukaan.

 

Hähää, oman puvun pidän piilossa ja Sulhon vaatteet esittelen koko maailmalle, hähää! Rätti kaulassa mallaa vaan plastronin väriä ja taskuliinakin lähtee tietty pois kun sulhasella nyt vaan kuuluu olla viehe. Ai joo ja kengätkin pitäis olla mattaa eikä kiiltoa.

Kuvittelin, että hulinaviikonloppujen jälkeen tämä olisi vihdoin rauhallisempi ja pääsisin ihan tositeolla taas miettimään hääasioita ja raapustelemaan tänne rauhassa mutta mitäpä vielä. Noiden pukujen sovitusten lisäksi olen auttanut kaverin muutossa, jynssännyt kämppää (oli muuten aika sotku kun noilla kahdella pörrömönkiäisellä on karvanlähtöaika), skypettänyt Japanissa asuvan ystäväni kanssa, tehnyt vähän töitä, uskaltautunut Hulluille päiville ja juossut kultasepänliikkeissä etsimässä Sulholle kelloa. Oli tarkoitus jossain välissä urheillakin mutta puhti loppui kesken.

 

Onneksi ihan tyhjin vatsoin ei tätä kaikkea tarvinnut tehdä. Käytettiin nimittäin eilen kihlajaislahjaksi saamamme Farangin lahjakortti ja käytiin kiskaisemassa thaityyliset fine dining -maistelumenusetit viineineen. Rakastan tofua ja sitä olisin voinut yhden annoksen sijasta syödä vaikka kokonaisen menun verran. Kaiken kaikkiaan hyvää oli mutta juteltiin jälkikäteen Sulhon kanssa, että about samoja makuja saa vähän edukkaammistakin thaikkupaikoista Helsingissä.

  

Tätä syötiin. Tulipas taas nälkä.



Omnom. Drinksujen nimet oli osuvasti Ping Pong ja Lady Boi,

 

Nyt taidan linnoittautua loppuillaksi sohvalle salamurhahommiin. Onneksi tuleva työviikko on vain nelipäiväinen! Pääsiäisenä olisi tarkoitus vihdoin kokeilla suodatinpaperiruusujen tekemistä. En todellakaan ole mikään askarteluihminen, joten jännityksellä odotan, mitä siitä tulee. Sulho on omaksi onnekseen töissä, joten miespolo säästyy toivottavasti pahimmilta askarteluturhautumisilta...

Rasti ruutuun

Tuntuuko teistäkin, että päivitykset täällä pyörivät tasan yhden aiheen ympärillä? Eiköhän tämä mekkokirjoittelu nyt hieman tästä ala laantua, sillä *rumpujen pärinää* The Dress on löytynyt!



Tidii!


Niin ja kyseessähän ei ole tuo kuvassa päälläni oleva mekko, vaikka sen tyylisestäkin (ilman kasarirusettia tosin) ehdin jossain vaiheessa jo haaveilla. Tiedän Sulhon käyvän täällä aina silloin tällöin kurkkimassa, joten siitä huolimatta, että mieleni tekisi täyttää koko blogi kuvilla ihanasta unelmamekostani, täytyy yrittää pysyä lujana ja säilyttää salaisuus seuraavat 8,5 kuukautta.

 

Sen verran voin paljastaa, että puku löytyi Lavem by Muotitalo Tyynelä -myymälästä Helsingistä (jossa sai muuten erinomaista palvelua!) ja siinä on juurikin samanlainen muhkea tyllihelma kuin aiemmin ihastelemassani Alcanarissa. Lisäplussina puvussa on myös toivomani nyöritys ja täydellinen sweetheart-pääntie. Eikä se, että mekko saa vyötäröni näyttämään superkapealta ole sekään mikään huono juttu. ;) Budjetti tosin paisuu puvun takia hieman (taas, huoh) mutta ainakaan sen kanssa ei tule pelkäämääni fiilistä, että joutuisin tyytymään huonompaan vaihtoehtoon.

 

Ihan voiton puolella ei hääjärjestelyiden kanssa toki olla, sillä vielä pitäisi löytää kengät, sormus ja ehkä sulhanenkin vaatettaa kutsujen ja ohjelman suunnittelusta puhumattakaan. Toisaalta pakko sanoa, että on aika huojentunut olo kun mekkoasian voi tältä erää ruksia pois tekemättömien juttujen listalta!

Joulupuuhia, lisää mekkoja ja vähän pohdintaakin

Saatiinhan sitä lunta maahan tänne Helsinkiinkin! Ihanaa kun on niin valoisaa ja raikasta. Ei yhtään harmita puuhata joulusiivousta kun ulkona ei tule kaatamalla vettä. Onneksi suurin osa siivouksesta on jo hoidettu ja voi olla, että suunniteltu vaatekaappien järjestäminen jää sittenkin ensi vuodelle. Vielä pitäisi paketoida lahjoja ja uskaltautua ruokaryysikseen ennen kuin voi täysillä syventyä syömiseen ja sohvalla makoiluun.



Laitanpas kuvan meidän eläintarhasta ja sen vartijasta. Nämä piparit on jo tosin syöty aikaa sitten.

Pikkutiikeri Takima ihmettelee lumista maisemaa.

Joulusta huolimatta myös hääasiat pyörivät jatkuvasti mielessä, mikä ei liene yllätys. Muiden blogeja lueskellessa tuntuu, että meillä on tosi monta asiaa vielä hoitamatta ja niiden suhteen pitääkin alkaa alkuvuodesta tosissaan sykkiä. Valokuvaaja, kampaaja ja meikkaaja sekä  hääyön hotelli ovat listan kärjessä sekä tietenkin vihkijän hankkiminen. Onneksi Sulho lupasi ottaa nakin tuosta viimeisestä. Vaikka ollaankin hieman jälkijunassa näiden kanssa niin uskoisin kaiken tarvittavan järjestyvän, sillä ainakin naamakirjan Häät 2015 -ryhmän mukaan meidän päivämme ei onneksi ole se kaikkein suosituin.

 

Suunnittelun ja mietiskelyn ohella olen saanut jotain konkreettistakin aikaan, sillä kävimme viime sunnuntaina kahden kaason ja äitini kanssa Stockmannilla katsomassa hääpukuja. Palvelu oli erittäin hyvää, samoin valikoima. Myyjä tuntui todella tietävän minkälaisia mekkoja heiltä löytyy ja osasi ehdottaa sovitettavia malleja sen perusteella, mistä olin aiemmissa puvuissa pitänyt.

 

Olen ollut aika skeptinen sen suhteen, että oikean mekon muka tunnistaa kun sen saa päällensä. Kyseessä on kuitenkin vain mekko, jonka ei tavallaan pitäisi aiheuttaa mitään mielettömiä tunnekuohuja. Arvaattekin varmaan jo mihin tämä on menossa. Nähdessäni itseni peilistä Pronoviaksen Alcanar päällä olin vähällä alkaa itkeä. Mallikuvissa puku ei todellakaan pääse oikeuksiinsa, sillä helma on huomattavasti ilmavampi ja "pilvimäisempi".

 



Kuva

 Seuraava itku meinasi tirahtaa kun näin hintalapun. Olkoonkin, ettei mikään vaate koskaanikinä ole näyttänyt päälläni yhtä kauniilta, en yksinkertaisesti halua laittaa paria tonnia kiinni mekkoon, jota käytän kerran. Voi olla, että pelkäisin likaavani tai muuten tuhoavani puvun niin paljon, että koko hääpäivä menisi pelkäksi stressaamiseksi. Yritän vielä vilkuilla, jos jostain sattuisi ilmestymään kyseinen kaunotar käytettynä mutta olen melko lailla jo alistunut siihen, etten saa unelmieni pukua päälleni häihin.
Lesson learned: Sovita vain mekkoja, jotka istuvat budjettiin.

Pitkällisen jaarittelun kautta päästäänkin aiheeseen, josta halusin oikeasti kirjoittaa. Tuo edellä kuvaamani mekkoepisodi laittoi minut miettimään häihin liittyviä unelmia ja odotuksia sekä kompromisseja, joita niiden suhteen joutuu väistämättä tekemään. Aihe liippaa aika läheltä jo aiemmin pohtimaani annoskateudeksi nimittämääni fiilistä mutta tämä kumpuaa enemmänkin omista toiveista ja haaveista kuin siitä, että hääblogeista ja Pinterestistä inspiroituminen meinaa lähteä lapasesta.

Olen esimerkiksi pienestä asti haaveillut pääseväni kävelemään kirkon käytävää pitkin valtavan laahuksen kanssa Prinsessa Ruususen häämarssin soidessa taustalla. Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon enkä muutenkaan ole kovin kiinnostunut kyseisen putiikin toiminnasta, joten olen joutunut jo aikaa sitten hautaamaan kyseisen unelman ja tyytymään ajatukseen siviilivihkimisestä.

Juurikin ajatus siitä, että joudun tyytymään johonkin vaihtoehtoon, oli se sitten toisiksi kaunein mekko tai tavalliset keksit macaronsien sijasta hääkakun kylkiäisinä, vaivaa minua. Ymmärrän toki, että elämässä ei aina saa mitä haluaa ja joskus se aluksi vähemmän miellyttävältä tuntuva vaihtoehto voi osoittautua lopulta paremmaksi. Olen eniten huolissani siitä, että jokin valinta jää häiritsemään minua niin paljon, että se syö osan hääpäivän tunnelmasta ja harmittaa eritoten jälkikäteen.

Typeräähän tällaista on murehtia mutta murehdin kuitenkin.
Onko teillä muilla taipumusta samaan ja oletteko päässeet siitä yli?
 

Dreaming of a white but not Christmas

Elämässä tulee (toivottavasti) vain yksi mahdollisuus pukeutua kokovalkoiseen prinsessamekkoon. Aion toki ottaa tästä tilaisuudesta kaiken irti mutta toisaalta hirvittää ajatella, että iskisin yhden päivän käytössä olevaan kolttuun kiinni tuhansia euroja. Elättelen erityisesti toivoa siitä, että sattuisin löytämään silmääni miellyttävän prinsessaunelman jostain käytettynä. (Saa vinkata jos kaapistasi löytyy noin kokoa 38 oleva kolttu vailla uutta omistajaa!)

 

Minkälaisesta puvusta sitten haaveilen? Pienillä hihoilla tai dekolteen peittävällä pitsillä sekä sweetheart-pääntiellä varustetusta A-linjaisesta tylliunelmasta, jossa voi hyvin olla tai olla olematta strassivyö. Ehdoton kammotukseni on merenneitohelma, sillä takapuoleni on riittävän leveä jo valmiiksi enkä todellakaan toivo sitä korostettavan yhtään enempää.

 

Kuva

Kuva

Kuva

Toisaalta käytyäni sovittamassa pukuja parissa liikkeessä ajatukset ovat hiukan muuttuneet alkuperäisistä unelmista. Ehkä puvussa voisi sittenkin olla jonkinlainen leveähkö vyö (sanotaanko sitä smokkivyöksi?) tai vyötärö voisi olla tiputettu.



Kuva

Kuva

Kuva

Jälkimmäisessä puvussa on ehdottomasti liikaa blingiä mutta malli on ihana. Huomasin tosin pukuja sovittaessani, että vaikka malli olisi kuinka ihana tahansa, jos kimalletta on liikaa mekko tuskin pääsee jatkoon siitä huolimatta, että se olisi mahdollista tilata ilman paljetteja.

 

Olen menossa kaasoni mukaan iltapuvun lyhennykseen ja ajattelin samalla tutkailla kyseisen liikkeen hääpukuvalikoimaa. Lisäksi varasin ensi viikonlopuksi myös ajan Stockmannille pukujen sovitukseen. Stockan edustamia merkkejä ovat ainakin Pronovias, Ladybird sekä Lilly, joista erityisesti viimeisen muutamaan malliin olen kovin ihastunut. Edellisistä kuvista varmaan muuten huomaa, että Mori Lee on aika lähellä sydäntäni mutta en uskalla edes sovittaa kyseisen merkin pukuja, sillä budjetti todennäköisesti räjähtäisi käsiin, jos menisin rakastumaan sellaiseen.

 

Onneksi en ole puvun kanssa ihan tyhjän päällä ja minulla on jo mielessä kolme mahdollista vaihtoehtoa. Harmi vain, että siinä on kaksi liikaa. ;)

 

Nytpä siirryn mekkounelmista zombie-viihteen pariin ja pistän Walking Deadin pyörimään. Mukavaa sunnuntaita!

Kiirettä, kekkereitä ja kaasoja

Onpas ollut hoppu! Huomaa, että vuoden loppu lähestyy, sillä työt kasaantuvat ja vapaa-aikakin on täynnä kaikenmaailman pippaloita. Ei tässä ole ehtinyt edes blogiin kirjoittelemaan. Juttua kyllä olisi, sillä viikon sisään on ehtinyt pikkujoulujen ja itsenäisyyspäivätanssien lisäksi tapahtua kaikenlaista häihinkin liittyvää.

 

Itsenäisen Suomen juhlimisen (tanssit Casinolla, fab! :D)  lisäksi viime viikonlopun ohjelmassa oli myös hieman jännitystä. Olimme nimittäin kutsuneet vanhempamme ja sisaruksemme luoksemme "pikkujouluihin". Todellisuudessahan tarkoituksena oli kertoa vihdoin ja viimein hääaikeistamme, iik! Olin sen verran jännittynyt, etten edes saanut kuvia napsittua valtavasta ruokavuorestamme.

Paljastin uutiset viikonloppuna myös kahdelle kolmesta kaasostani, jotka peloistani huolimatta molemmat suostuivat hommaan. Pelkäsin myös, että joudun suostuttelemaan molempia lupaamalla, ettei askartelusessioihin tarvitse osallistua mutta molemmat lupautuivat vähintään henkiseksi tueksi mukaan väkertämään. Ihanat kaasot! <3

 

Nyt kun kaikki tärkeimmät (ja oikeastaan kaikki muutkin, kiitos naamakirjan) tietävät häistä voin hyvällä omalla tunnolla alkaa esiintyä täälläkin ihan omalla naamalla ja nimellä, jee! Täällä kirjoittelee siis Noora, 27-vuotias jatko-opiskelija. Paria vuotta vanhempi Sulho, Tapani, lähti tänä syksynä takaisin kuluttamaan koulun penkkiä maisteritutkinto tavoitteena. Naputtelen meistä vielä erikseen ihan oman postauksen, sillä mikäs sen mukavampaa kuin itsestään puhuminen, heh-heh.

 



Olen myös aloittanut puvun metsästämisen ihan käytännössä ja käynyt sekä Lovebirdsissä että Zazabellassa ihan kokeilemassa valkoisia unelmia. The mekkoa ei ehkä vielä löytynyt mutta etenkin jälkimmäisessä oli useampi oikein hyvä kandidaatti. Näistäkin vielä lissää myöhemmin.

 

Niin paljon kirjoitettavaa, niin vähän aikaa! Onneksi kohta on jo joulu (ai niin siihenkin pitäisi jotenkin valmistautua...) ja voin keskittyä ihan täysipäiväisesti syömään nukkumaan  bloggaamaan!

 

Unia ja unelmia





Kuva

Liian överi vai maailman ihanin?

 

Näin muuten ensimmäisen hääpainajaiseni. Oltiin sitten päätetty jättää juhlista ilmoittaminen viime hetkelle ja pudotettiin pommi noin tuntia ennen vihkimistä. Kaaoshan siitä seurasi ja kekkerit olivat lopulta noin 5 h myöhässä. Myös pahin pelkoni toteutui ja ystäväni kieltäytyi kaasopuuhista. Onneksi oli sentään vaan uni kyseessä! Vähän jo jännittää suostuuko kyseinen ystävä hommaan...