Pakkasta ja pettymyksiä

Olen ehkä täälläkin kertaan jos toiseenkin mouhonnut, että meille on tulossa siviilivihkiminen. Koska juhlat ovat Suomenlinnassa, lääniä ja ihania ulkotiloja riittää. Sopivan paikan löydyttyä vihkitilaisuudelle pitää toki vielä hakea lupa mutta sen ei käsittääkseni pitäisi olla mikään ongelma. Se, mikä on osoittautunut ongelmalliseksi on löytää paikka, jossa vihkiminen voitaisiin hoitaa siinä tapauksessa, että taivaalta sataa kissoja, koiria, sammakoita, heinäsirkkoja ja tietenkin vettä, joka lässäyttää kampaukseni sekunneissa. Suokissa minkäänlaisten katosten tai muiden pystyttäminen ei valitettavasti ole sallittua enkä ole kovin innoissani siitä, että vihkiminen tapahtuisi turistien täyttämässä kusitunnelissa.

 

Käytyämme katsomassa Myllysalia marraskuun lopulla kyselin henkilökunnalta, jos heillä olisi jotain ajatuksia siitä missä siviilivihkimisen voisi suorittaa mutta hei eivät valitettavasti oikein osanneet auttaa. Vasta kotona keksin, että Tenalji von Ferseniä ja omaa juhlatilaamme yhdistävä käytävä voisi hyvin sopia varapaikaksi. Varauskalenterin mukaan myös Tenaljissa juhlitaan samana päivänä mutta tuskinpa alle tunnin kestävä, toiseen päähän rajattu vihkitilaisuus ketään häiritsee.

 

Noh, ilmeisesti häiritsee. Kävimme anoppien ja veljeni + veljen tyttöystävän voimin tänään toistamiseen katsomassa Myllysalia Suomenlinnan loppiaistapahtuman yhteydessä olleen avoimen näytön takia. Kyselin samalla tuosta käytävän käytöstä ja vastaus oli hyvin ehdoton ei. Käytävää ei saa lukittua siten, että sieltä ei pääsisi myös Tenalji von Fersenin puolelle, joten turvallisuusnäkökulmasta sen rajaaminen käyttöön vain siinä tapauksessa, että sama taho on vuokrannut molemmat juhlatilat, on ihan ymmärrettävää. Miksi oviin sen sijaan on asennettu tällaiset lukot on mielestäni vähän kummallista. En varmasti ole ainoa, joka tätä on kysellyt, sen verran nopeasti vastaus tuli.

Ilmeemme kun kuulimme, ettei käytävää ole mahdollista saada käyttöön vihkitilaisuutta varten.

Pettymys oli ihan valtava ja oli aika lähellä, etten saanut siinä paikalla ensimmäisiä morsianraivareitani. Eikä siinä itkua nieleskellessä tietenkään auttanut, että äidit/anopit kilpaa ideoivat, miten vihkimisen voisi tarvittaessa toimittaa juhlatilassa. Kun en vaan halua! Pakko sanoa, että hiukan alkoi kaduttaa, koko Myllysalin valkkaaminen juhlapaikaksi.

Onneksi kuppi kahvia ja jättipala mustikkapiirakkaa sekä tietenkin ihana pakkaspäivän Suomenlinna piristivät sen verran, että kiukku ja harmistus unohtuivat.

  

 

Nyt pitäisi sitten alkaa kartoittaa seuraavaa vaihtoehtoa vihkipaikalle. Tavallaan, jos seremonia olisikin jossain muualla kuin saarella ei vieraille tarvitsisi keksiä niin paljoa ohjelmaa siksi aikaa kun olemme Tapsun kanssa kuvattavina, sillä juhlapaikalle siirtymiseen saa tuhlattua tovin jos toisenkin. Paras idea tähän mennessä oli veneen vuokraaminen mutta se taas tulee räjäyttämään jo valmiiksi paisuneen budjetin ihan totaalisesti. Hyvästi bändi, hyvästi macaronsit, hyvästi Parikat...

 

Apu kelpaa myös teiltä (kaikilta viideltä) lukijaltani! Otan mielelläni vastaan ehdotuksia kommentteihin tai sähköpostiin paikoista Kauppatorin lähettyviltä, jotka sopivat sivarivihkimiselle. Kaikki vinkit ovat kullanarvoisia!

Tämä morsio alkaa nyt siirtyä kohti sohvaa ja pian alkavaa televisiohistorian jäätävintä ohjelmaa Treffit alttarilla.

 

Kiirettä, kekkereitä ja kaasoja

Onpas ollut hoppu! Huomaa, että vuoden loppu lähestyy, sillä työt kasaantuvat ja vapaa-aikakin on täynnä kaikenmaailman pippaloita. Ei tässä ole ehtinyt edes blogiin kirjoittelemaan. Juttua kyllä olisi, sillä viikon sisään on ehtinyt pikkujoulujen ja itsenäisyyspäivätanssien lisäksi tapahtua kaikenlaista häihinkin liittyvää.

 

Itsenäisen Suomen juhlimisen (tanssit Casinolla, fab! :D)  lisäksi viime viikonlopun ohjelmassa oli myös hieman jännitystä. Olimme nimittäin kutsuneet vanhempamme ja sisaruksemme luoksemme "pikkujouluihin". Todellisuudessahan tarkoituksena oli kertoa vihdoin ja viimein hääaikeistamme, iik! Olin sen verran jännittynyt, etten edes saanut kuvia napsittua valtavasta ruokavuorestamme.

Paljastin uutiset viikonloppuna myös kahdelle kolmesta kaasostani, jotka peloistani huolimatta molemmat suostuivat hommaan. Pelkäsin myös, että joudun suostuttelemaan molempia lupaamalla, ettei askartelusessioihin tarvitse osallistua mutta molemmat lupautuivat vähintään henkiseksi tueksi mukaan väkertämään. Ihanat kaasot! <3

 

Nyt kun kaikki tärkeimmät (ja oikeastaan kaikki muutkin, kiitos naamakirjan) tietävät häistä voin hyvällä omalla tunnolla alkaa esiintyä täälläkin ihan omalla naamalla ja nimellä, jee! Täällä kirjoittelee siis Noora, 27-vuotias jatko-opiskelija. Paria vuotta vanhempi Sulho, Tapani, lähti tänä syksynä takaisin kuluttamaan koulun penkkiä maisteritutkinto tavoitteena. Naputtelen meistä vielä erikseen ihan oman postauksen, sillä mikäs sen mukavampaa kuin itsestään puhuminen, heh-heh.

 



Olen myös aloittanut puvun metsästämisen ihan käytännössä ja käynyt sekä Lovebirdsissä että Zazabellassa ihan kokeilemassa valkoisia unelmia. The mekkoa ei ehkä vielä löytynyt mutta etenkin jälkimmäisessä oli useampi oikein hyvä kandidaatti. Näistäkin vielä lissää myöhemmin.

 

Niin paljon kirjoitettavaa, niin vähän aikaa! Onneksi kohta on jo joulu (ai niin siihenkin pitäisi jotenkin valmistautua...) ja voin keskittyä ihan täysipäiväisesti syömään nukkumaan  bloggaamaan!