tiistai 4. elokuuta 2015

Häätilpehööreistä tärkein

Miten sitä onnistuukin pienistä, häiden onnistumiseen tuskin vaikuttavista asioista ottamaan itselleen paineita? Olisi varmasti hyödyllisempää varmistaa, että saadaan auto kuljetettua saarelle tai sopia cateringin kanssa palaveriaika kuin soitella konditoriaan kakun väristä ja korkeudesta. Toisaalta nämä ovat toki tärkeitä seikkoja, sillä kuinka muuten sitä osaisi valita häätilpehööreistä tärkeimmän eli täydellisen kakkukoristeen.

Alusta asti on ollut harvinaisen selvää, että kaiken maailman humoristiset pirttihirmukoristeet ja viivitjawagnerit ovat poissa laskuista. Kuten erilaisia kutsumalleja, selailin tuntitolkulla erilaisia vaihtoehtoja kakkukoristeelle. Esimerkiksi Etsystä niitä löytyy kyllä varmasti jokaiseen makuun. Jopa niinkin paljon, että meinasi valinnanvaikeus iskeä.


Kuva


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Oma ehdoton suosikkini olivat nuo jälkimmäisen kuvan kisut. Niille olisi kuitenkin tullut hintaa sen verran paljon (pelkät kissat 65$ ja päälle vielä postit + mahdollisesti tullit), että luovuin ajatuksesta. Seuraavana jonossa oli siluettipariskunta mutta aloin hieman jänistää ulkomailta tilaamista, sillä en ihan luottanut siihen, että paketti ehtii ajoissa perille ja vielä ehjänä kaiken päälle.

Kutsujen aiheuttamassa diy-hurmoksessa olin jo harkinnut niinkin villiä ideaa kuin 3D-printtaamista kun satuin Facebookissa törmäämään PS Puistoon. Pistin heille noin viikko sitten tiedustelua olisiko haluamaani malliin mahdollista tehdä muutoksia. Vastaus tuli todella nopeasti ja niinhän siinä sitten kävi, että valmis koriste kolahti äsken postiluukusta.
 
 

Enpä voisi paljon tyytyväisempi olla! Vaikka kyseessä on suomalainen käsityö, hinnat eivät mielestäni ole mitenkään järjettömiä, sillä esimerkiksi Etsystä tilaamalla olisin todennäköisesti maksanut suurin piirtein saman verran. PS Puistolla ei ilmeisesti toistaiseksi ole muita nettisivuja Facebook-profiilin ohella mutta viimeisimmän päivityksen perusteella sellaiset ovat tuloillaan.

Niin ja mainittakoon nyt vielä, että kyseessä ei ole maksettu mainos vaan ihan henkilökohtaisesti tyytyväisenä asiakkaana haluan suositella kyseistä puljua muille kakkukoristetta metsästäville morsioille.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana kakkukoriste! Upea ja persoonallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen ihan valtavan tyytyväinen siihen ja tekisi mieli hipelöidä sitä jatkuvasti. Täytyy kuitenkin pitää näpit kaukana, etten vahingossa pudota ja riko koko koristetta... :D

      Poista
  2. Tämä oli todella tarpeellinen vinkki, koska olen itsekin jo vähän tuskastellut sitä, mistä uskallan tilata kakun koristeen. Monet Etsyn koristeet ovat made in China -versioita ja minua vähän epäilyttää päästää sellaista kosketuksiin elintarvikkeen kanssa.;D Ehdottomasti tutustun vielä PS Puiston valikoimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa kuulla, että vinkistä oli hyötyä! Jostain muitan lukeneeni, että PS Puistoltakin kehottavat kääräisemään tikut vielä kelmuun varmuuden vuoksi. Heiltä saa muuten oikeasti ihan custom made -koristeita, sillä kun mainitsin, että kakkumme korkeus on noin 4,5 cm, he sanoivat tekevänsä koristeen sen mukaan. :)

      Poista

Mitäs sulla on mielessä? :)