tiistai 10. helmikuuta 2015

Vielä yksi polttarihaaste


Minä kun kerran muutkin!

Well tied knot -blogin Emma haastoi minutkin mukaan Marijan hauskaan polttarihaasteeseen. Alan olla vähän myöhässä tämän kanssa mutta niinpä olen aika usein muutenkin. En ole juurikaan miettinyt koko polttareita, sillä ne saavat mielestäni ihan luvan kanssa olla yksi niistä harvoista häihin liittyvistä asioista, joiden järjestelyyn en osallistu lainkaan, mitä nyt ehkä vieraslistan verran.


1. Kuka on vastuussa polttareideni järjestämisestä?
Kaasot, osallistujien avustuksella toki. Olen itse asiassa jo ennen kuin koko häistä oli tietoakaan skumppapäissäni vannottanut yhtä kaasoistani järjestämään minulle eeppiset polttarit, jos koskaan alkaa näyttää siltä, että olen menossa naimisiin.

2. Ketkä osallistuvat polttareihini?
Varmaankin samat Suomessa asuvat kaverini, jotka olen kutsumassa häihinkin. Tästä oli itse asiassa keskustelua fb-ryhmässä jonkun pohdiskeltua voiko polttareihin kutsua kavereita, joita ei aio kutsua häihin. Jos häistä on tulossa erityisen pienet tai kavereita kutsutaan muutenkin vähän niin miksei. Itse tosin haluan juurikin ne parhaimmat kaverit mukaan häihin ja myös polttareita olisi kiva viettää saman jengin seurassa. Lisäksi tuli mieleen, että omalla listallani on pelkkiä naisia mutta jos läheisiin ystäviini kuuluisi miehiä, olisivat hekin ilman muuta mukana polttareissa.

3. Mitä odotan polttareiltani?
En ole itse asiassa koskaan ollut polttareissa, joten kaikki odotukseni perustuvat mielikuviin. Toivoisin rentoa ja hauskaa päivä yhdessä ystävien kanssa sekä kunnon irtiottoa hääjärjestelyistä.
 
4. Millaista ohjelmaa polttareissani on?
Bull Mentulaa, rahkahaastetta ja penkkipunnerrusta! No ei sentään. Pidän urheilemisesta, joten olisi mahtavaa, jos ohjelmassa olisi jotain liikunnallista. Kävin jonkin aikaa sirkuskoulussa ja suosikkejani olivat ehdottomasti trapetsi ja nuorallakävely, joten ehkä joku rengastrapetsi- tai ilmajoogatunti voisi olla hauskaa. Tai jousiammunta, bollywood-tanssi tai heppailu. Tai riippuliito! Noh, tuli varmaan selväksi, että hauskaa aktiviteettia, johon kaikki pääsisivät osallistumaan. Lisäksi vähän ruokaa, vähän juomaa ja ehkä vähän kreisibailausta niin oon ihan valmis jättämään neitielämän taakseni.
 
5. Mitä en halua polttareiden sisältävän?
Benji-hyppy. Ei mistään hinnasta. En pelkää mitenkään kuollakseni korkeita paikkoja mutta olen ihan kauhuissani ajatuksesta, että niskani napsahtaa katki siinä vaiheessa kun naru nykäisee takaisin. Eli joo ei. Lisäksi minkään sortin nolaaminen tai hassut vaatteet eivät kiinnosta yhtään, saati myyntihommat.
 
Laitan hyvän toki kiertämään ja haastan seuraavat blogit mukaan:
 
 
Voipi olla, että toinen tai molemmat on haastettu jo kertomaan polttariunelmiaan mutta tuleepahan lisäpainetta osallistua. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sulla on mielessä? :)