Ihanaa ystävänpäivää! Sulho totesi aamulla, että ystävänpäivän meininki on muuttunut ystävien muistamisesta enemmänkin pariskuntapäiväksi. Mekin olemme ystävien kanssa hengaamisen sijasta viettämässä tänään ihan kahdestaan treffi-iltaa 50 Shades of Grey -leffan (lol!) merkeissä. Aihetta liipaten ajattelin turista tännekin hieman omia ajatuksiani parisuhteesta ja sitomisesta sitoutumisesta.
Bongasin tällä viikolla mielenkiintoisen kolumnin Hesarista. Kirjoittaja Elina Tanskanen pohdiskelee tekstissään, miten sitoutuminen on "hullujen hommaa". Ihminen muuttuu eikä se, jonka vierestä heräät ole sama henkilö, johon alun perin ihastuit. Sitoutumiskammo on Tanskasen mielestä luonnollinen reaktio. Varmasti näin onkin, jos parisuhdetta lähtee vertaamaan sumussa tietämättään kallionjyrkänteen reunalla ajelemiseen. Mielestäni sinne sumuun ei kuitenkaan kannata alunperinkään lähteä ellei tiedosta mahdollisuutta siellä piilevistä vaaranpaikoista.
Kuva |
Tanskasen tavoin koen edenneemme Sulhon kanssa suhteessamme nopeasti. Muutimme yhteen noin yhdeksän kuukauden tuntemisen jälkeen ja vuosi siitä eteenpäin olimmekin jo kihloissa. Häitä juhlittaessa olemme olleet yhdessä noin 2,5 vuotta. Mistään ihan pikapanosta pikanaimisesta pikahäistä ei toki ole kyse mutta omassa kaveripiirissäni olemme suorastaan salamapari. Koska takanamme ei ole kymmentä vuotta yhteistä taivalta on varmasti paljon asioita, joita en Sulhosta tiedä ja joita hän ei tiedä minusta, mikä on ihan täysin okei. Kuten todettua, ihminen ei (onneksi) ole mikään staattinen olento, joten onko toisesta edes tarpeellista saati mahdollista tietää kaikkea?
Monet ystäväni ovat myös todenneet, etteivät välttämättä edes koskaan aio avioitua vaikka vakavissaan ovatkin puoliskojensa suhteen, mikä on tietenkin ihan fine. Nykymaailmassa parisuhteen laillistaminen ei ole mikään vaatimus perheen perustamiselle tai juuri millekään muullekaan, vaikka muutamat pykälät toki ovatkin avioituneiden parien puolella. Syystä tai toisesta olen saanut osakseni jopa pientä tylytystä kerrottuani naima-aikeistamme. Ellen halua konservatiivin leimaa otsaani pitäisi ilmeisesti pitää kaikki ovet avoimina ja vältellä tällaisten raskaiden päätösten tekoa. Ajelehtimistaanhan voi aina perustella sitoutumiskammolla.
Kuva |
Nyt alkaa mennä sen verran diipiksi shitiksi ja self help -matskuksi, että taidan siirtyä tenttikirjojen pariin. Rakkaudellista ystävänpäivää vielä kerran kaikille, jotka jaksoivat lukea tänne asti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs sulla on mielessä? :)