lauantai 21. helmikuuta 2015

Mitä jos sittenkin teemahäät?

Pari viikkoa kiusannut pöpö on nyt nujerrettu ja eilen uskalsin pitkästä aikaa ihan jumppaan asti. Pelkäsin, että tauon jälkeen on paikat ihan kipeinä mutta onneksi ainakaan vielä kroppa ei ole alkanut kiukutella.

Flunssan takia ei ole ihan hirveästi tullut puuhattua hääasioitakaan, mitä nyt buukkasin meille trubaduurin ja pohdiskelin vähän musiikkiasioita muutenkin. Sulhokin oli kuulemma lähettänyt save the date -tekstarit kavereilleen, jotka aikoo kutsua. Siitä tulikin sitten mieleen taas yksi isoa asia, joka on vielä ihan täysin auki, nimittäin kutsut. Niitä varten taas pitäisi ehkä alkaa miettiä, minkälaista fiilistä häihimme haluamme (l. minä haluan).
 
Sulho oli alun perin sitä mieltä, ettei välttämättä halua häitä lainkaan. Sain onneksi miehen mielen muuttumaan, joskin parilla vaatimuksella: pienet juhlat, ei teemabileitä. Ensimmäisen vaatimuksen kanssa jouduin vähän nieleskelemään pettymystä mutta jälkimmäisen kanssa olen ihan fine. Hääthän on jo itsessään teemabileet, joten miksi siihen pitäisi sotkea mitään ylimääräistä? Toisaalta teeman valitseminen helpottaa varmasti niin kutsujen, muiden paperituotteiden kuin koristelunkin suunnittelussa. Luulen kuitenkin, että meidän tapauksessa tähän riittävät värit, joiden pohjalta noita elementtejä lähdetään miettimään.


Näillä mennään.
Aloin kuitenkin pohdiskella, että mitäpä jos sittenkin. Elokuvateemaiset, merihenkiset tai industial-
estetiikalla maustetut häät olisivat ainakin tämän morsion mieleen ja toisivat varmasti lisäarvoa myös vieraille. Nämä kun on kuitenkin jo nähty, upeasti toteutettuina ja dokumentoituna vieläpä, olisi hauska keksiä jotain erilaista. Tässä pari vaihtoehtoa, jotka tulivat ensimmäisinä mieleen.
 
Tiede-/nörttiteema
Let's face it, me ollaan Sulhon kanssa aika nöröjä. Kaivelen työkseni nenääni labrassa ja ihmettelen mikä niissä kokeissa taas meni pieleen. Sulhokin haaveilee päätyvänsä isona kemistin hommiin. Kotona möllötetään toinen tietokoneen edessä ja toinen (= minä) sohvalla xboxin ohjain kourassa. Vihkisormuksiinkin on kaiverrettu IRC-komento. Tämä teema sopisi siis meille paremmin kuin hyvin. Jos nyt ei ihan halua labratakeissa mennä naimisiin niin teeman voisi tuoda helposti esiin paperituotteiden ohella esimerkiksi kattauksessa, koristelussa ja miksei kakussakin.
 
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Bunsen-vaahtiksia omnom! Kuva
 
Pelaajanörttipuolta saisi häihin helposti mukaan musiikin kautta. Ainakin tällaiselle Final Fantasy -fanille tämä, tämä, tämä ja tämä biisi ovat sen verran tärkeitä, että liittäisin ne mielelläni myös häihini. Portal-intoilijoiden (joita emme tosin ole) kakku olisi tietenkin companion cube.
 
The cake is a lie. Kuva
 
Supersankari-/sarjakuvateema
Joillekin prinssi Uljas vaan on liian lälly ja unelmien mies on pikemminkin naamioitu, spandex-asuinen supersankari. Tai sitten ei. Joka tapauksessa sarjakuvateemasta varmasti revittyä loputtomasti huvia myös häitä järjestäessä.
 
Kuva

Kuva
 
Kuva

Kuva
Kuva
Ihan kokolateksiin ja viittaan en mekkoani vaihtaisi mutta esimerkiksi sukkanauha tai kengät voisivat hyvin mukailla teemaa. Myös photobooth, jos sellainen on juhliin tulossa, on varsin ilmeinen paikka, johon teeman voi ujuttaa minimivaivalla.
 
Kuva
Kuva
Kuva
Ihan näin pitkälle en tosin teema vetäisi, mutta kukin tyylillään:
 
Kuva

Nytpä kävikin niin, että kuvia selatessani sytyin aika paljon ajatukselle mittapullojuomalaseista ja bunsenvaahtiksista supersankarikutsuista puhumattakaan, tuuliviiri kun olen. Milläköhän sitä saisi Sulhon muuttamaan (taas) mielensä...

8 kommenttia:

  1. Iiks, ihania ideoita. Nämä varmasti nostaisivat hymyn vieraan suupieliin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Voi olla, että jos ei mitään muuta niin ainakin photoboothiin voisi varata myös naamiosankarivarusteita. :)

      Poista
  2. Supersankarihäät olisi kyllä parasta mitä tiedän :D meilläKÄÄN ei jostain syystä sulho ihan innostu teemahäille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä noita miehiä oikein vaivaa? ;D Ehkä mä vaan alan sillai ihan vahingossa ujuttaa kaikkea teemakrääsää mukaan...

      Poista
  3. Supersankareista saisi kyllä loputtomiin variaatiota :D Ehkä se sulho lämpenee, kun esität asian oikein ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Täytyy varmaan alkaa lämmitellä miestä ajatukselle. Jos vaikka pitäisi jonkun Marvel-leffamaratonin alkuun. :D

      Poista
  4. Ihanan virkistäviä ideoita! :D ja voi vitsi tuli nostalgia olo noista final fantasy biiseistä! En oo koskaan oikeen pelannu mut katoin vierestä sitä ihan innoissani joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Näissä on tosiaan se hyvä puoli, että niitä voi myös pientä vaivaa näkemällä piilotella häihin, vaikka ei ihan teemajuhlat olisikaan.

      Haha, mäkin olen itse asiassa kaikkien aikojen suosikkipelini eli FFVII:n vaan katsonut vierestä. Mutta se tarinahan siinä se paras osa onkin. ;)

      Poista

Mitäs sulla on mielessä? :)