torstai 22. tammikuuta 2015

Ei näin -häät top 5

Käväisinpä viikonloppuna risteilemässä Tukholmaan noin 100 kaverin kanssa. Ohjelmaan kuului muun muassa katuperformanssi ja lastenkutsut ongintoineen ja täytekakkuineen. Mennessä merenkäynti oli lievästi sanottuna kovaa mutta onneksi paluumatkalla keinutti vähemmän ja pääsin myös rehaamaan laivan promenadille törkeän hauskaan silent discoon. On muuten parasta! Ideana on siis, että kaikilla osallistujilla on musiikkia varten omat kuulokkeet. Kuulostaa ehkä vähän typerältä ja epäsosiaaliselta mutta on kaikkea muuta. Terveisin Yksi niistä Sennheiser-ihmisistä. (Yritin jo saada noita kuulokkeita meidän häihinkin mutta idea torpattiin Sulhon toimesta aika totaalisesti, nyyhk...)

Kuulin myös villiä huhua, että terminaalissa oli ennen lähtöä bongattu ihan oikea morsian. Itsehän en kyseistä ilmestystä nähnyt mutta inspiroiduin ajatuksesta oikein blogipostauksen verran. Tässäpä teille siis ei näin -häiden top 5 Nooran tapaan. Enjoy!

Disclaimer! Jos listalleni ovat päätyneet juuri sinun unelmahääsi, älä ota pahalla. Voit sen sijaan esimerkiksi kirjoittaa kommentteihin anonyymin viestin, jossa lyttäät minut morsiamena ja ihmisenä tai tukkia sähköpostini nigerialaiskirjeillä. Tai vaikka perustella miksi olen täysin väärässä tämän listani suhteeni. Se kiinnostaa itse asiassa aika paljon enemmän kuin nuo aiemmat vaihtoehdot.

Kuva
Juuh elikkäs.

1. No ne laivahäät
Ymmärrän, että on tavattu laivalla, on pussattu ekaa kertaa laivalla, on vähän heiluteltu peittoa laivalla ja vielä menty kihloihinkin laivalla mutta ei ne buffetin savupororieskarullat nyt niin hyviä olleet, että niiden takia pitäisi järjestää häätkin laivalla. Voisin väittää, että ei auta edes megasuperexecutivecommodore suite siinä vaiheessa kun kakkoskannen spurdospärdeurpo laattaa mekolle. Sanonpa vaan.

2. Pikahäät
Pikaiset joot maistraatissa tai drive-in -kappeli Vegasissa ja se on sitten siinä. Ei kiitos! Tykkään juhlista ja tykkään huomiosta, joten miksipä en ottaisi ilosta irti kun se kerran on mahdollista. Party 4 love, hell yeah!

3. Kirkkohäät
Teknisesti unelmani olisi kyllä päästä raahaamaan kymmenmetristä prinsessarättiä pitkin kirkon käytävää (kyllä, olen tosissani) mutta ei nyt vaan oikein iske ne sen jälkeen tulevat turinat. Avioliittoon riittää mielestäni kaksi ihmistä eikä siihen väliin tarvita parituhatta vuotta sitten mahdollisesti elänyttä tyyppiä, sen isää tai mitään henkiä. En oikein keksi mitään järkevää syytä tulla vihityksi kirkollisin menoin ilman minkäänlaista vakaumusta tai uskoa koko hommaan, jos sen tekee vain ja ainoastaan sen takia, että on se nyt vaan hemmetin upeaa mennä naimisiin Tuomiokirkossa.
 
Kuva
4. Satuhäät
Tai mitkä tahansa muut telkkariin kaiken maailman jamppojen ja jaanojen pällisteltäväksi päätyvät häät. En todellakaan halua, että pahenevia bridezilla-kohtauksiani saati muuta urpoiluani vatvotaan twitterissä tai että häihimme yhdistetään millään tavalla Enyan Orinoco Flow'ta. Vaikka tähän voisi toki todeta, että itsehän tässä tuuppaan häitäni internetskiin ilpojen ym. ihmeteltäväksi...

5. Rantahäät
Olen aika perusnihkeä negaajaämmä noin keskimäärin, joten olishan se nyt kiva, ettei hääpäivänä olisi hiekkaa haaruksissa.


Kuva
Bubbling under
Megahäät, teemahäät, häät raskaana ja navettahäät


Nyt kun olen taas tuupannut blogin täyteen memejä voisin seuraavaksi yrittää postailla jotain ihan oikeasti meidän häihin liittyvää. Tässä on onneksi ollut kaikenlaista aiheeseen liittyvää jännää ilmassa tällä viikolla, joten ihan tyhjästä ei tarvitse nyhjästä!

2 kommenttia:

  1. Haha hyvä postaus! :D Joskus mietin että laivahäät ois kyllä kätevät, kunnon discot, buffetit ja vieraiden majoitus saman katon alla! Sitten sama todellisuus iski...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevät kyllä vaan, tyylikkäät ei niinkään. Voi tosin olla, että omat laivakokemukseni ovat aika pitkälti opiskelijaristeilyiden värittämät, mikä saattaa selittää tämän negailun. ;)

      Poista

Mitäs sulla on mielessä? :)