Vihkitilaisuutemme tulee todennäköisesti olemaan ulkosalla, jos vain sää antaa myöten. Suomenlinnassa on kuitenkin se ongelma, että vaikka itse tilaisuuden järjestäminen onnistuu kunhan siitä ilmoittaa etukäteen hoitokunnalle, ei minkäänlaisten katosten tai muiden rakennelmien pystyttäminen ole sallittua. Olisi kuitenkin kiva merkitä rikostapahtumapaikka jotenkin ja jostain syystä olen kovasti mieltynyt ajatukseen ilmapalloista.
Ilmapalloihin liittyy myös se pieni riski, että niistä tulee helposti mieleen lastenkutsut, mikä taas ei tietenkään häiden tapauksessa ole toivottua. Lisäksi foliopallot, kaikenlaiset tekstit ja eritoten pyllysydänilmikset ovat mielestäni jossain määrin mauttomia. Pari jättipalloa silkkinauhoilla ja ehkä tasseleilla istuvat paremmin omiin mieltymyksiini.
Lisäksi palloja voisi hyvin käyttää myös potrettikuvissa. Tosin pelkään hieman, että saarella tuulee sen verran kovaa, että tämä jää haaveeksi.
Tai toisaalta, jos tuuli tuivertaa eikä poseeraaminenkaan huvita niin myös morsiamen ja sulhasen korvaaminen heliumtäytteisillä onnistuu.
Ainakin ilmapallokauppa.fi tarjoaa kotipakkauksia heliumia ja olen joskus yhdistyshommissa täytellyt ihan normaalista kaasupullosta palloja. Kannattaa siis ehdottomasti itse täytellä pallot juhlapaikalla ja mielellään vasta juhalpäivänä, koska etenkin kumipalloista helium vuotaa läpi aika nopeasti ja pallot lörpsähtävät maahan. :)
VastaaPoista