Annoskateudesta

Olipa kerran pariskunta, jotka rakastivat toisiaan aivan erityisen paljon. Niin paljon, että eräänä päivänä he päättivät mennä naimisiin. Pariskunta kutsui paikalle joukon ystäviä sekä sukulaisia ja sanoivat kaikkien näiden edessä toisilleen "tahdon" merkkinä halustaan jakaa kaikki tulevat päivänsä toistensa kanssa. Sen jälkeen sekä vieraat että vastavihityt bilettivät villisti ja elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka muistellen tuota ratkiriemukasta päivää hymyt huulillaan. Sen pituinen se.

Edellisestä sadusta jäi toki pois se kuinka morsian oli vähällä panikoida ja perua koko juhlat jo heti alkuunsa alettuaan selailla hääblogeja ja tajuttuaan, ettei häiden järjestäminen ole mikään leikin asia. Juhlia varten ei suinkaan riitä halu juhlistaa rakkautta ja sitoutumista vaan tarvitaan myös juhlatila, sinne tarjoilut sekä tietenkin teema tai vähintään teemavärit, joiden perusteella suunnitellaan koristelu paperituotteista ja STD-korteista (lol, anteeksi, olen idiootti kun nauran tälle) lähtien. Teemaa on hyvä hyödyntää myös pukeutumisessa ja ainakin pakottaa kaasot sen henkeen sopiviin mekkoihin. Photobooth, karkkibuffet, kihlasormukseen täydellisesti sopiva timanttivihkirinkula, dokumentaarinen valokuvaus, videokuvaus, livemusiikki, peruskauraa.

 

Vielä muutama viikko sitten en osannut edes kuvitella haluavani häihimme mitään edellä mainituista. Nyt tuntuu siltä, että juhlat ovat automaattisesti pilalla, jos en niitä saa. Okei, timanttirinkulaa en kyllä oikeasti tahdo mutta muut kyllä, kyllä, kyllä. Ruokapöydässäkin kärsin usein annoskateudesta ja hääblogien keskellä sama tunne on hiipinyt myös juhlien suunnitteluun. 

  

Jos unohdetaan kaikki hössötys ja hifistely, haluan ennen kaikkea häät, joista on iloa sekä itselleni, Sulholle että vieraille. Ja noh, ihan loppuviimeksi naimisiin maailman upeimman tyypin kanssa. Vaaditaanko siihen välttämättä monogrammeja, pompomeja, ilmapalloja tai tuolihuppuja? Tuskinpa.

Milläköhän sen vielä muistaisi kun pahin annoskateus iskee?